Uusi datakeskus Euroopan Unionin alueelle
HubSpot on kasvattanut jalansijaa Euroopassa merkittävästi, ja siten myös kuunnellut eurooppalaisten asiakkaiden ja käyttäjien toiveita ja haasteita. Datan hallinta ja säilyttäminen on ollut kuuma puheenaihe viime vuosina, ja nyt HubSpot haluaa tarjota eurooppalaisille asiakkaille datakeskuksen myös Euroopan mantereelle.
HubSpot kehittää parhaillaan eurooppalaisille asiakkaille, joilla on sijainti ja/tai liiketoimintaa Euroopassa, uutta datakeskusta datan hallintaan ja säilyttämiseen. Kaikki tilit, jotka on luotu heinäkuun 2021 jälkeen käyttävät jo valmiiksi uutta Euroopan Unionin datakeskusta.
Asiakkaille, joiden tilit on luotu ennen kesää 2021, HubSpot rakentaa parhaillaan natiivia migraatiotyökalua. Tämän työkalun ansiosta käyttäjät voivat mahdollisimman saumattomasti siirtää tilinsä datan hallinnan Yhdysvalloista Euroopan Unionin alueelle. Tämä työkalun arvioitu valmistumisaika on vuoden 2022 aikana, eli loppuvuodelta odotetaan tätä mahdollisuutta.
Näinkin ison kokonaisuuden luomisessa on ollut mutkia on ollut matkassa - jos yritykselläsi on tili, mikä on perustettu ennen 2021 heinäkuuta ja teillä on akuutti syy saada data heti EU:hun, niin käänny puoleemme: hoidamme migraation puolestanne kustannustehokkaasti.
Mitä tämä uuden datakeskuksen julkaisu käytännössä tarkoittaa eurooppalaisten asiakkaiden kannalta?
HubSpotin asiakkaille tämä tarkoittaa mahdollisuutta hallita oman yrityksesi datan säilyttämisen keskusta. HubSpot allekirjoittaa myös tämän merkityksen, ja siksi haluaa vähentää viiveitä datan siirtymisen osalta sekä kasvattaa luotettavuuttaan. Myöskin Euroopassa kiristyvät säädökset ovat luoneet painetta siirtää data Euroopan Unionin alueelle, jotta se on mahdollisimman turvallista käyttäjilleen.
Jos haluat lisää tietoa migraatioon liittyen, niin vastaamme mielellämme kysymyksiin ja autamme prosessissa!
Täältä löydät lisää tietoa HubSpotin dokumentaatiosta asiaan liittyen.
Täältä löydät Euroopan Unionin dokumentaatiota GDPR-lainsäädäntöön liittyen sekä GDPR:n viralliset sivut.